24.12.2014




Kitschiä kuusessa

Aattoaamu. Koti puettu jouluun aika pienin muutoksin. Kukkia, tähtiä, kynttilöitä, hyvän ruuan tuoksua ja tietenkin se joulun tärkein elementti, eli kuusi. Tänä vuonna joulukoristeet on jollain tavalla vähän mauttomia ja halvannäköisiä muovipalloja ja tähtiä.


 Kukkona tunkiolla roikkuu pari pulua tai jotain muuta siivekästä. No, tätä halusin, hopeisia ja valkoisia koristeita, mutta mitään tyylikkäämpää ei näissä väreissä kotoa löytynyt. Toisaalta kuusi näyttää jo oikein kivalta, silmä tottuu nääs.


Tämä vuosi, 2014, oli minulle muutosten vuosi. Puitteet vaihtui toisiin ja monista asioista joutui luopumaan, mutta myös uusia juttuja tuli tilalle. Itse olen kasvanut ihmisenä ehkä enemmän, kuin koskaan tähän ikään mennessä.

Olen onnellinen lapsistani ja siitä, että heillä näyttää asiat olevan hyvin. Olen tavannut lasteni kavereita ja jaksan jatkuvasti ihmetellä miten upeita ja ihania ihmisiä nykynuoret ovat; välittömiä, iloisia ja toisistaan välittäviä.

Olen löytänyt uudestaan liikunnan ilon ja muutenkin entistä terveellisemmät elämäntavat. Myös työrintamalla tapahtui muutoksia parempaan. Ja näin kesän lapsena jaksan vielä hehkuttaa mennyttä kesää, minkä muistan niin aurinkoisena ja lämpimänä, ehkä elämäni kesänä...

Ikkunalla maljakossa olevat mustikan varvut ovat alkaneet puskea lehtiä, Ehkä nekin tietää, että kevättä ja valoa kohti mennään.


Haluan toivottaa ihmisille sekä kaikenkarvaiselle eläinkunnalle Hyvää ja Rauhallista Joulua.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti