18.1.2015




Rakas oma koti





 Voi, kun kaunis tuo neilikankukka...
Pienestä flunssan poikasesta huolimatta kaikenlaista on mahtunut tähän viikonloppuun. Treenit olen jättänyt suosiolla väliin ja keskittynyt ihan muihin juttuihin. 
Heti lauantaiaamuna meillä oli tapaaminen lukupiirin kanssa.
 Lukupiiriini kuuluu lisäkseni neljä muuta
työkuvioista tuttua ihmistä. Homman nimi on se, että jokainen vuorollaan valitsee luettavan kirjan ja kun kirja on luettu siitä kokoonnutaan keskustelemaan.
 Kokoontumiset sovitaan johonkin kahvilaan leivosten ja kahvin äärelle. Parituntinen siinä eilenkin vierähti töristen kirjasta ja kaikesta muustakin.


Olen myös ehtinyt siivoamaan ja kääntämään tämän huushollin nurinniskoin. Huonekalut ovat vaihtaneet paikkaa koko viikonlopun ja muutenkin olen raivannut tavaroita pois silmistä. Tavaraa riittää, kun muuttaa omakotitalosta huomattavasti pienempään asuntoon. Tuossa yläkuvassa valkoinen lipasto on vanhalla paikallaan ja alakuvassa se on siirretty ikkunan eteen.


Taas konkreettisesti huomasin asuvani vanhassa talossa, kun  pistorasioita on liian vähän.
Tuolla lipaston takana ja seinän vieressä ne risteilee, jatkojohdot. 
                  Nyt kun kaikki on paikallaan tuntuu jotenkin avarammalta. 

Kohta kääriydyn vilttiin, otan kutimen käteen ja katselen elokuvan (Tähtitaivas talon yllä). Vielä en ajattele huomista työpäivää...



Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti