22.12.2016

Gluteeniton piparkakkutalo





piparkakkutalo

gluteeniton piparkakkutalo

led-valo, piparkakkutalo

piparkakkutalo, possu, koira

piparitalo, sokerikuorrute

piparitalo, joulu, koriste

Muutama päivä on mennyt pientä taloa pystytellessä. Tarkoitan tietenkin piparkakkutaloa. Taloja on syntynyt aikaisempinakin jouluina, isoja ja pieniä. 

Olen edelleen gluteenittomalla ruokavaliolla, ja hei, kaikki kiputilat selässä, jaloissa ja käsissä ovat pysyneet poissa. Olo on ollut mainio, mutta ruisleipää vain kaipaan ihan sairaan paljon.

Tänä vuonna kokeilin tehdä talon gluteenittomasta taikinasta. Hyvältä se ainakin maistui, siis se taikina. Toki jotain jäi myös paistettavaksikin. 
Huomasin, että piparit oli jotenkin mureampia vehnäjauhoista tehtyyn taikinaan verrattuna.

Talomateriaalina ei ihan paras mahdollinen. Muutaman osan jouduin tekemään uudestaan, koska pari seinäpalaa meni rikki.

Säilytin taikinaa jääkaapissa vuorokauden ennen leipomista, mutta taikina pehmeni aika äkkiä leivottaessa, se ei siis kestä montaa kaulintakertaa. En tiedä, että auttaisiko jauhomäärän lisääminen.
Taikinan ohjeen löysin täältä.

Ikkunalaseiksi liimasin sokerimassalla liivatelevyjä. Osa ikkunoista irtoili, vaikka kuivuivat yön ajan painon alla. Aika työläs projekti kaikenkaikkiaan.

En välttämättä tekisi enää gluteenittomasta taikinasta, koska vehnäjauhoja käyttäen tulee kyllä kestävämpi rakennelma. 

Nyt talo on kuitenkin onnellisesti pystyssä ja talon sisällä tuikkii tunelmallinen led-valo. Mielestäni siitä tuli aika kiva, vaikka onkin aika rönsyilevästi koristeltu.

Tästä jatkuu joulun laitto muutaman herkun valmistuksella ja viime hetken siivouksella. Sittten se on käsillä, joulu nimittäin.


Minna









1 kommentti:

  1. Mo! Sinä se sitten osaat vaikka ja mitä! Onnittelut luomuksesi johdosta! Komea talo! Joulu on jo rappusilla, lapset tulevat huomenna ja tämäkin punainen mökki räjähtää elämään. Ihanaa joulujuhla meille kaikille!

    VastaaPoista