22.4.2018

Kesän värit parvekkeelle.






kangas, kukkakangas

Tällä viikolla oli lyhyt työviikko, yksi iltavuoro ja kaksi yövuoroa. Loppuviikko onkin ollut vapaata. Vapaapäivät olen viettänyt uiden, nukkuen, lenkkeillen ja kirppistellen sekä parveketta siistien. On se vaan kumma mitä kaikkea sinne parvekkeelle varastoituu talven aikaan. Pieni joulukuusikin olla tönötti vielä pöydän päällä (hah!).

pelargonia, kukka

 Tarkoitus on laittaa parvekkeelle vähän värikkäämpää kuosia, kuin mitä täällä sisätiloissa on. Vanhaan rautasänkyyn uusi päällinen ja tyynyihin raikkaita värejä. Tietenkin myös kukkia ja jonkin verran yrttejä.

kangas

 Rautasänkyhän on ollut minulla jo tosi kauan. Ostin sen kierätyksestä joskus kaksikymmentä vuotta sitten. Tyttäreni nukkui siinä pienenä ja sänky on toiminut jossain vaiheessa myös sohvana. 
Olen kyllä välillä miettinyt siitä luopumista, koska se vie niin suuren tilan parvekkeesta.
Toisaalta onhan se kiva olemassa, koska siinä voi kesäiltaisin lekotella vaikka lukemassa.

kangas, tyynyt

Ostin kirpparilta värikkäitä kankaita, joista tein tyynynpäällisiä. Samalla reissulla löytyi myös pari kivaa korua ja kesäpusero.

      
 Niin, siis tarkoitus oli nyt viikonlopun aikana pestä parvekelasit ja sisustella tilaa kesäkuosiin.
Ilma viileni kuitenkin niin paljon, että ikkunanpesu saa odottaa. Joten tervetuloa lämpimämmät ilmat ja jatketaan sitten...


Minna



2 kommenttia:

  1. Hei!
    Ihania kankaita olet hankkinut! Raikkaat tyynynpäälliset. Ja se on tosi ihana se sänkykin!
    Magee kesähuone !
    Täällä hommat ihan jumissa. Satutin käteni enkä nyt jaksa kauaakaan esim. Imuria pidellä. Ja aikaa kyllä olisi.

    Koitahan jaksaa siellä sorvin äärellä! Imekäämme heräilevän kevään ihmetyksestä voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No harmi käden takia! Et taida sukkiakaan pystyä kutomaan. Pikaista paranemista! Meidänhän pitäis kohta tavata lukupiirissä. Ihania kevätpäiviä sinulle!

      Poista