9.5.2018

Minäkin avasin sijoitustilin





kirja, teksti

Olipa kivaa viime viikonloppuna. Siskoni kävi kylässä. Teimme pitkiä lenkkejä, ihastelimme kaunista keväistä luontoa ja puhuimme paljon kaiken maailman asioista. 
Suunnittelimme myös yhteistä lomareissua ensi keväälle, mutta sinne on vielä pitkä matka. Nautitaan siis ensin tästä vuodenajasta ja tulevasta kesästä.

kirja

Varsinainen asiani liittyy ehkä vähän kuivempaan, mutta erittäin tärkeään aiheeseen.
Olen viime aikoina lukenut rahaan ja sijoittamiseen liittyvää kirjaa. Aloitin naisille suunnatusta sijoituskirjasta, koska se tuntui liippaavan läheltä omaa elämäntilannetta. 
Olenhan äiti ja hoitanut omia lapsiani kotona ja siksi työurani on lyhyempi, kuin esimerkiksi yleensä miehillä. Tämä kirjahan olisi pitänyt lukea jo kauan sitten ja aloittaa myös säästäminen. No, parempi myöhään...
Avasin reilu kuukausi sitten ilmaisen arvo-osuustilin Nordnetiin. Tarkoitus on säästää pitkäjänteisesti, kenties joskus koittavaa eläkeikää ajatellen. Laitan kuukausittain tietyn summan Superrahastoihin, missä kaupankäyntikulut on edulliset. On ollut hauska seurata nousevia ja laskevia käyriä, ja onhan tämä älyttömän mielenkiintoista!!!

kirja, teksti

Halajan enemmän tietoa aiheesta ja siksi lisää kirjoja on odottamassa lukemista. Ensin opiskelen ja sitten jossain vaiheessa teen suoria osakeostoja. Tuloni ovat tavallisen ihmisen tavalliset tulot, mutta tarkoitus on laittaa ilta-, viikonloppu- ja yölisät poikimaan. Elämästä pitää myös nauttia, joten tämä säästäminen ei saa viedä taloutta liian tiukaksi.

järvi

Yksi asia mistä tällä hetkellä nautin on tämä uskomaton sää, siis kesä on tullut!


Minna


2 kommenttia:

  1. Mielestäni useamman suomalaisen pitäisi harkita sijoitustilin avaamista, sillä se tuntuu olevan melko harvinaista Suomessa. Sijoitustili on helppo tapa tienata rahaa, ja se on samalla ikään kuin säästöpossu, josta voi pahan päivän tullessa ottaa rahaa. Kuten tekstissäsi käy ilmi, ei talletettujen summien tarvitse olla suuria, vaan rahaa voi kerryttää tilille pikkuhiljaa. Parin vuoden tasaisten talletuksien tekemisien jälkeen huomaakin, että rahaa on kertynyt sijoitustilille jo sievoinen summa, eikä se silti ole hetkauttanut taloutta suuntaan tai toiseen. Monesti ajatellaan, että sijoittaminen on vain rikkaille ihmisille, mutta ihan yhtä hyvin sitä voi tehdä normaalituloisetkin. Sijoittamisesta voi saada myös mielenkiintoisen ja tuottavan harrastuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, säästöjä kertyy vähän kuin itsestään, kun joka kuukausi laittaa
      vähän. Mitä enemmän olen perehtynyt asiaan, lukenut rahaan ja sijoittamiseen liittyviä blogeja, sitä enemmän asia on ruvennut kiinnostamaan. Voin todellkin uskoa, että tästä tulisi mielenkiintoinen harrastus:)

      Poista