9.6.2018

Kauneutta, tuoksua, makua





kukka, kukkakimppu

Aikaista lauantaiaamua tässä vietän koneeni ääressä. Hyvin tavallista on, että heräilen aamulla kukonlaulun aikaan. 
Tosin en tiedä moneltako kukko laulaa, mutta arvelen, että melko aikaisin.
Ulkona aurinko paistaa järven takaa suoraan makuuhuoneeseeni ja herättää, tänäänkin 5.00.
 Ei se mitään, koska mielestäni aamut on vuorokauden parasta aikaa, ainakin näin kesäisin. Kahdeksan aikoihin kirmaisen ulos lenkille haistelemaan raikasta aamuilmaa ja kuuntelemaan lintujen laulua. 

kukka

 Luonto onkin ollut nyt niin kaunis, kun kaikki kasvit on kukassaan. Yleensä juhannuksena olen kerännyt isot kimput luonnon kukkia maljakoihin, mutta nyt tuo kaikki kukkaloisto on tullut etuajassa ja kertarysäyksellä. 

kukka, kukkakimppu

Olen parin viikon sisällä hakenut useamman kimpun kukkia maljakkoon, ja täytyy sanoa, että on ne vaan aina niin kauniita. Mieluisin on ehdottomasti valkoinen ja vaaleanpunainen lupiini sekä koiranputki valkoisine kukkineen. Jotenkin niin herkkä yhdistelmä.

yrtti, ruukku, basilika, oregano

Parvekkeella on myös kukkia, mutta kauneimpia on kuitenkin muutamat yrtti- ja salattiruukut  ikkunalla.

kukka, kimppu

Sopivia suppailukelejä haluaisin, mutta koko ajan on ollut liian kovaa tuulta järvellä. Odottelen tyyntä iltaa tai aamua tulevaksi, että pääsisisin nautiskelemaan veden päälle. Tuolla sängyn alla se lauta odottaa...

Kaunista viikonloppua toivotellen.


Minna

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Ihanaa kesän jatkoa! Minäkin tykkään kerätä luonnon kukkia maljakoihin. Näinä päivinä on tuo peijakkaan käsi vaan ollut niin kipeä,että jopa tuo mieleinen homma sattuu! Kuvasi ovat tosi kauniita!
    Toivottavasti pääset pian suppailemaan! Tuulta on kyllä viime päivinä lepatellut ilma-alassa melkoisesti.

    Nautinnollista päiviä! Kerätään kauniista päivistä voimia talven varalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkukat on kyllä kauneimpia kukkia! Koeta kestää käden kanssa ja toivottavasti paranee. Lukupiirin kirjakin luettu, joten voitais sopia tapaaminen lähiaikoina. Kauniita kesäpäiviä myös sinulle!

      Poista