4.9.2016

Vanhan huonekalun uusi elämä




Vanhat huonekalut

Kotonani on useita vanhoja huonekaluja, joista osa on jollain tavalla uudistettuja, tähän päivään sopivia. Vanhat huonekalut on tehty kestämään aikaa, ne ei hetku ja huoju, tai jos huojuu, niin ne pystyy kuitenkin korjaamaan.
Uutena tähän asuntoon on ostettu tamminen vaatekaappi, HT Collectionin sohva, juniorin sänky ja parvekekalusteet. Parivuode on vuosia sitten ostettu Ikeasta, se täyttää ison osan makuuhuoneesta, mutta tykkään siitä niin paljon, että en halua luopua siitä. 
Muut huonekalut onkin kierrätystavaraa, vuosien kuluessa kerättyjä tai itse tuunattuja. Joitakin huonekaluja olen antanut "sijoitukseen" toiseen kotiin. Jos tilaa on joskus enemmän, niin sieltä ne saan taas takaisin. 
Nykyään kun täytyy jotain hankkia niin etsin ensin vanhan tavaran kaupoista  ja kirpputoreilta, jos niistä ei löydy niin sitten on tyydyttävä uuteen.

Vanhat huonekalut

Kuvan vanha lipasto päätyi minulle, kun sille ei ollut muita ottajia. Halusin sen kuitenkin pelastaa, koska lipasto on täyttä puuta ja rakenteet vielä hyvässä kunnossa. Vaalean keltainen lakkapinta vain ei houkutellut. Hioin siis lipaston ja poistin kaikki jäljellä olevat vetimet, koska samanlaisia tuskin olisin mistään löytänyt.
Alkuperäinen visiohan oli maalata lipasto värikkääksi, joku turkoosinsininen oli mielessä.
Kuinkas sitten kävikään...Luin nettisivuilta postauksia kalkkimaalista ja kiinnostuin, kun ihmiset hehkutti maalin helppoutta ja kaunista mattapintaa. 

Vanhat huonekalut

Ei tullut lipastosta turkoosia, eikä muutenkaan värikästä. Tuli tylsä, mattapintainen vaalea liila. Olen nyt muutaman viikon katsellut sitä. Väri on ihan ok, jos haluaa vaaleaa. Minä vain halusin väriä, joten saattaa olla, että edessä on vielä uusi maalaus-projekti. Vetimetkin lipastosta vielä puuttuu, kun en pysty päättämään, että mitä teen sille.


Tästä sunnuntaista taitaa tulla aika syksyinen. Sataa vettä ja taivas on kuin harmaa villasukka. Toisenlaiset tunnelmat oli viikko sitten, kun kävin rannassa uimassa. Kaislapellon takana näkyi valkoiset purjeet ja aurinko lämmitti kivasti. 
Säästä huolimatta toivottelen leppoisaa sunnuntaita.


Minna


2 kommenttia:

  1. Your mode of telling everything in this piece of writing is in fact pleasant, all be able to effortlessly
    know it, Thanks a lot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment. Nice when you visited my blog.

      Poista