Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit

31.12.2017

Monta hyvää ja yksi vuoden 2017 paras asia...





mustikka, kasvi

Se on taas yksi vuosi takanapäin. Tässä muutamia asioita jotka jäivät mieleen kuluneesta vuodesta. Minulle tämä vuosi oli ehkä eniten sosiaalisen elämän vuosi. Tapasin uusia ihmisiä, liityin erilaisiin ryhmiin ja kävin kaikenlaisissa tapahtumissa.
Keväällä ja alkukesästä elin elämässäni aika rankkja aikoja. Silloin tuli paljon liikuttua metsässä, ja huomasin miten luonto voi hoitaa ihmistä, jos siihen vain antaa mahdollisuuden.


Tämän vuoden aikana ole opetellut leipomaan gluteenitonta leipää, pizzaa ja vähän herkkujakin. Olen viimeistään nyt tajunnut, miten paljon ravinto vaikuttaa omaan oloon. 

Liikuntani on monipuolistunut tänä vuonna, sillä lenkkeilyn lisäksi käyn uimassa ja teen kotona lihaskuntojumppaa. Uintireissuilla myös vesijuoksen, ja se on kyllä tuntunut tehokkaalle.

DJ, soittaja
Yksi kesän ikimuistoisimpia reissuja oli, kun lähdin Kalajoelle tyttäreni matkaseuraksi. Hänellä oli siellä dj-keikka Setä Tamun ja Kuningas Pähkinän kanssa. Ihanassa kesäillässa ajeltiin Kalajoelle. Tyttö heitti keikan "autoilevalle" yleisölle, ja sitten aamuyöllä ajoimme takaisin kotiin. Se oli sellaista äiti-lapsi aikaa. Kivoja muistoja tuollaiset...

Oma poikani täytti syksyllä kahdeksantoista vuotta. Olen hämmästellyt miten lyhyessä ajassa muutos lapsesta aikuiseksi on tapahtunut. Hieman jurosta teinistä on kehkeytynyt vastuuntuntoinen, keskusteleva, ulospäinsuuntautunut nuori aikuinen.

kaakelit

Kotona olen tehnyt pientä ikuiuusremonttia keväästä lähtien. Kaakelien maalaus sinisestä harmaaseen onnistui yli odotusten. Tällä hetkellä liesituuletin on jo asennettu ja hyllyt osittain seinässä, mutta tässä vielä seinä heti maalauksen jälkeen.Remontista tulossa juttua myöhemmin.

Niin se vuoden paras juttu...se oli kyllä Sup-laudan hankinta. Voin sanoa, että lauta on ehkä tähän astisen elämäni paras ostos. Vietin monta niin ihanaa ja kaunista hetkeä järvellä ja saaressa retkeillen. En malttaisi odottaa tulevaa kesää...



Plussan puolelle jäi vuosi kaikkinensa. Ei muuta, kuin innolla uutta kohti.


Minna



17.2.2017

Huh, mikä viikko!







luminen, luonto

Viime viikonloppu oli oikein liikunnallinen, kävin lenkillä, zumbassa ja sunnuntaina vielä hiihtämässä. Zumbassa käytettiin lisänä käsipainoja ja siksi se olikin oikein tehokasta liikuntaa.

hiihto, liikunta

Hiihtäminen muutaman vuoden jälkeen tuntui kivalle. Aika pian huomasin, että mäkiseen maastoon ei ollut mitään asiaa, koska suksissa ei ollut tarpeeksi pitoa.
 Mäkien nouseminen oli aivan liian työlästä, niinpä hiihdin tasamaastossa jäällä ja se olikin tosi tehokasta.


Karvainen poika oli taas yökylässä ja yhdessä tehty aamulenkki jäälle oli varmasti pojan mieleen.


Tein viikolla pari yövuoroa töissä ja se on tuntunut aikamoisena väsymyksenä.
Yövuorojen jälkeen olen hissutellut tässä kotona lueskellen, Areenasta sarjoja katsellen ja lisää neuleita tuottaen.
Langan väristä voi päätellä, että kevät on tulollaan. Huom. edellinen harmaa alpakkaneule on vielä vaiheessa, koska lanka loppui kesken.
Viikonlopun olen töissä, joten mitään muuta ohjelmaa ei ole tiedossa. Muutama viikko vielä ja sitten alkaa talviloma, jeeeeh!

luonto, jää

Hyvää viikonloppua toivottelen.


Minna

1.2.2015


Lunta, lunta, lunta



 Melkein vuorokauden on satanut lunta. Minua lumentulo ei haittaa, päinvastoin,  tykkään tarpoa lumituiskussa. 
Tämänaamuinen lenkki olikin todellista tarpomista, koska tiellä oli paikoin n. 20 cm lunta. Aura-autot eivät pysy tämän lumentulon tahdissa. Oikea talvi on tällainen, luminen, ja se on kivaa se.
 Luontokin on niin kaunis, puhdas ja valkoinen. Pitäisi käydä kaivamassa hiihtimet (sukset) varastosta ja kokeilla miltä hiihto tuntuu muutaman vuoden jälkeen. Nyt kuntokin on paljon parempi joten hiihdosta saa ehkä enemmän irti.
Tuossa kuvan oikeassa reunassa olevien puiden takana on yksi tämän saaren uimarannoista, jossa kesäisin vietämme paljon aikaa (säiden suosiessa). Uintikeleihin on vielä matkaa, mutta sieltä ne kuitenkin tulee... 

Illalla on esittely siinä asunnossa, josta olen niin kovasti haaveillut. Katsotaan olenko esittelyn jälkeen edelleen sitä mieltä, että meidän kuuluu muuttaa sinne.


Minna




25.1.2015



Liikuntaa ja puhelimen kuoria


 


Huh, huh olipa melkoinen zumba-tunti. Ensimmäinen laatuaan elämässäni. Kunto kyllä kesti hyvinkin sen menon, mutta käsiä ja jalkoja tuntui olevan liikaa. Kaipa se siitä pikku hiljaa lähtee, kun vain useamman kerran käy. Kaikesta kompuroinnista huolimatta hauskaa se oli.



Viikonloput menee niin joutuisaan, että ei kerkiä tehdä kaikkea suunnittelemaansa. Lenkitkin on jääneet tekemättä, mutta ehkä odottelen niitä parempia kelejä.
Luonto on nyt kyllä kauneimmillaan jos talvikelejä ajatellaan.

Olen viimein saanut päätökseen erää pienen projektin.
 Koira puraisi joku aika sitten puhelimeni suojakuoren ja päätin kokeilla, että onnistunko itse tekemään uudet kuoret. Olen haalinut kirppareilta vanhoja nahkatakkeja tarkoituksena valmistaa niistä jotain muuta ja nyt sainkin hyvää nahkaa ruskeasta takista.

Purin ensin sen vanhan puhelimen kuoren ja käytin purettuja osia kaavoina. Säästin tietenkin magneetin lukitukseen. Tikkaukset on ommeltu käsin, joten käsityön leima näkyy,
Nyt tekisin joitain asioita toisin, ja ehkä vielä teenkin uuden kuoren.


Tässä työn tulos


Nyt varpaat jalkakylpyyn, sen jälkeen elokuva ja sitten nukkumatti.


Minna