Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

4.2.2015




Kotiasiaa



 Valo on lisääntynyt niin paljon, että kotinurkat näyttää jotenkin tunkkaiselle. 
Täytyisi etsiä komeronnurkista jotain raikkaampia ja keväisempiä tekstiilejä. Aika on vain jotenkin kortilla.



 Työ on se harrastuksia haittaava asia, vaikka työstäni pidänkin. Jumpassakin haluaisin käydä usammin, valitettavasti tunnit on yleensä iltaisin ja minä tietenkin silloin töissä. Ehkä sitten viikonloppuna laittelen kotia raikkaampaan kuosiin



Tässä pohjapiirrosta siitä asunnosta jota kävin katsomassa sunnuntaina. Talossahan on useita asuntoja myynnissä eri ilmansuuntiin ja tähän olen ihastunut erityisesti näköalan takia. Asunto on pieni, mutta luulen neliöiden riittävän, koska tämä nykyinen asunto on saman kokoinen.  Pitäisi vain miettiä mikä on se tärkein viihtyvyyteen vaikuttava asia.
 Tällaisia vaihtoehtoja siellä on:
Asunto jossa on ikkunat  ja iso lasitettu parveke aamuaurinkoon ja järvelle (Päijänne), mutta asuinneliöitä vähemmän.
Toinen asunto,jossa on ikkunat kolmeen suuntaa, myös järvelle, asuinneliöitä enemmän, mutta pieni lasitettu parveke (kuva).
Kolmas vaihtoehto on lammen suuntaan oleva asunto jossa on iso lasitettu parveke ilta-auringon (tämän asunnon valtti) puolella, mutta pienemmät asuinneliöt.
Näitä asioita tässä pyörittelen ja käyn katsomassa asuntoja vielä uudelleen useamman kerran , että näen ne erilaisissa valoissa.


Tässä vielä lopuksi väriä tähän postaukseen. Ostin avocadoja liian raakoina, joten olen odotellut milloin ovat syöntikypsiä. Herkullinen ja ravitseva salaatti on tulossa.

Aika valmistautua työpäivään. Hiukset,  kevyt meikki, ruoka ja menoksi...


Minna

3.1.2015




Pohdintaa ruuanlaiton lomassa



Vuoden alku on yleensä aikaa jolloin tehdään kaikenlaisia lupauksia. On sokeriton ja tipaton tammikuu ja monenlaisia muita eläämää parantavia ja korjaavia lupauksia. Minun ei tarvitse olla sokerittomalla ja tipatomalla sillä molempien ainesten käyttö on muutenkin niin minimaallista.
Viime vuodenvaihteessa tein lupauksen, että käyn elokuvissa useammin. En sitten käynyt katsomassa kuin yhden elokuvan vuoden aikana. Tykkäsin kyllä tosi paljon siitä elokuvasta. Kyseessä oli Saara Cantellin ohjaama romanttinen elokuva "Ainoat oikeat". Hienot näyttelijät, yhdessä pääosassa ihana Ilkka Villi.
 Ehkä uudenvuodenlupaukseni perimmäinen tarkoitus oli vilkastuttaa sosiaalista elämäni, sillä siinä olisi kyllä parantamisen varaa. Viihdyn liian hyvin kotona ja toinen syy on myös iltapainotteinen työ, mikä hankaloitta ihmisten tapaamista. Olen töissä, kun toiset ovat vapaalla. Toki parannusta on vuoden takaiseen tullut huomattavasti ja eihän sitä tiedä mitä se tämä uusi vuosi tuo tullessaan.

Tikiksen ensimmäisten päivien  treenit on nyt tehty ja hyvillä mielin odotan seuraavia rutistuksia. Jos jotain lupaksia haluaisin tehdä, niin ehkä pyrin jatkamaan tällä nykyisellä linjallani ja ulkoistamaan itseni l. lisäämään sosiaalista elämää.
Lauantaipäivän ratoksi keittelin tomaattikeittoa, joka on ollut aina suosikkikeittoni. Tämän ohjeen nappasin täältä. Muuten hyvä ohje, mutta tomaateista olisi ehkä kannattanut poistaa kuoret. Helppoa, nopeaa ja terveellistä, tomaatin terveellisyyshän paranee kuumennettaessa. Keiton lisänä vain ruisleipää ja avot.


Nyt kudin käteen ja uutta pipoa neulomaan. 
 Leppoisaa lauantaita.


Minna

30.10.2012

Sydämellistä









Tällainen pieni yllätys löytyi paprikan sisältä, vauvapaprika. Niin kiinteä, pieni ja kaunis. Näyttää minusta sydämeltä.
Töihin olis taas suoriuduttava joten lyhyestä virsi kaunis.