29.12.2019

Oikean sävyn metsästys










Joulu- ja tapaninpäivän yöt olin töissä, ja nyt on edessä viikon pituinen loma. Minulle sopii tämä lomailu joulun jälkeen paremmin, kuin lomailu ennen joulua. Olin muutama vuosi sitten lomalla jouluviikolla. Siivosin , leivoin, ostin joululahjat jne. Palatessani pyhien jälkeen töihin olin paljon väsyneempi, kuin ennen lomaa.
Nyt ei tarvitse muuta kuin rentoutua ja ladata akkuja.
Sen verran luntakin on tullut, että aion käydä hiihtämässä. 
Eilen kävin ostamassa neulelankoja, sillä mikäpä olisi parempi rentoutumiskeino, kuin neulonta televisiota katsellessa tai äänikirjaa kuunnellessa.
Tarkoitus oli ostaa tumman vihreää puuvilla- tai bambu-lankaa, mutta ei, ei löytynyt oikeaa sävyä.
Oikean sävyn metsästys käy melkein työstä.
Kävin Titityyn lankakaupassa Toivolan vanhalla pihalla. On se vain neulojan taivas, se kauppa. Sieltä olisi löytynyt oikean sävyinen lanka, mutta sitä ei ollut riittävästi...harmi. 
Samalla fiilistelin Toivolan joulutunnelmia, pieniä lahjatavarapuoteja, valoja, vanhoja rakennuksia.
Usean kaupan lankahyllyt koluttuania löysin oikean sävyn, mutta villalankana. Siihen siis oli tyytyminen. 
Nyt neulosta pukkaa hyvää vauhtia, patenttineulosta tällä kertaa. 
Kohta vuosi vaihtuu. Omalta kohdaltani tiedän, että luonto ja luontomatkailu on tulevana vuonna enemmän mukana elämässäni.
Onnea vuodelle 2020!


Minna




2 kommenttia:

  1. Muuten, ihan totta, joulun jälkeen on paljon kivampi olla lomalla kuin ennen! Juuri tuo vihreän sävy on ihan superihana. Ottaisin juuri nyt kotiini tai päälleni ihan mitä tahansa tuon sävyistä. Langassasi näyttää olevan sellainen oikein syvä, mutta hohtava sävy, joten ainakin minusta tuo "toimii" ihan villaisenakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen niin tykästynyt tumman vihreään. En vain tiedä miksi tumman vihreitä lankoja on todella vähän kaupoissa. Olisin halunnut puuvillalankana siksi, että pelkään villan kutittavan ihoa. Toivotaan, että niin ei käy...

      Poista