Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit

25.10.2018

Ensilumi ja syksyn värit








Tänään satoi ensilumi tänne Päijänteen rannalle! Ihana asia muuten, mutta mietityttää vain töihin lähtö, koska autossa on vielä kesärenkaat (hhmm). Lisää lunta saa tulla vaikka kuinka paljon, jos vältytään masentavalta mustalta marraskuulta.
Pari viikkoa sitten olin kaveriporukassa vene- ja saarireissulla. Ilma oli lähes täydellinen lokakuun sää. Lauantaina oli pilvistä, mutta sunnuntaina aurinko paistoi lämpimästi siniseltä taivaalta.
 En ollut aikaisemmin kyseisessä paikassa käynyt, se oli perinteinen mökkisaari saunoineen ja grillauspaikkoineen. Voin vaan kuvitella millaista siellä olisi kesällä. Laitoimme saaren ns. talviteloilleen, eli paikat siihen kuntoon, että kestää talven säät, ja ensi keväänä on taas kiva palata sinne.
Ruska on tänä syksynä ollut erityisen keltainen. Syksy ei vuodenaikana ole minulle mieleen, mutta kyllähän luonto on ollut kaunis kaikissa väreissään. 
Nyt siis mietin, että lähdenkö töihin bussilla vai omalla autolla. Lumisade on muuttunut rännäksi, ehkä menen omalla autolla...


Minna






24.6.2018

Juhannus





juhannus, kokko, juhannuskokko

silta, tie

järvi, maisema

Se on juhannusviikonloppu kohta lusittu. Sää on osittain ollut koleaa, kuin syksyllä. Eilen oli kuitenkin kaunis aurinkoinen ilta, kun olimme katsomassa juhannuskokkoa Muuratsalossa. 
Kokko poltettiin siis juhannuspäivänä aaton sijaan. 
Ilmeisesti aaton roimat sateet olivat siirtoon syynä. Tuli niin nostalginen olo, koska olenhan joskus asunut Muuratsalossa. Paikkaan liittyy paljon muistoja.

talo, vene, maisema

Toisessa hienossa paikassa olin viime viikonloppuna, kun retkeilin eräässä Päijänteellä sijaitsevassa leirikeskuksessa. Paikka oli aivan uskomattoman kaunis hiekkarantoineen ja pienine punaisine mökkeineen. 
Meitä oli siellä hauska, pieni porukka. Saunottiin, uitiin ja syötiin hyvin. Sää oli lämmin ja aurinkoinen. Maanantaina oli työpäivä ja myöhään valvottu yö tuntui kropassa.
  
ranta, maisema

Ensi viikolla on enää neljä työpäivää ja sitten alkaa kesäloma. Kolmeksi viikoksi heitän kaikki aikataulut roskikseen.
 Muutama pikku reissu on tiedossa ja tarkoitus on mennä uudestaan tuonne leirikeskukseen. Aurinkoa ja uintikelejä on siis tilauksessa.

kukka, maljakka

 Tämä kipaisee nyt lenkille. Hyvää viikon alkua!


Minna

31.3.2018

Meidän pääsiäinen






narssissi, kukka

 Pääsiäisen viikonloppua täällä leppoisasti vietetään. Yleensä pääsiäinen tietää pidempiä vapaita, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Minulla nuo pidemmät vapaat ei ihan toteudu, koska olen pääsiäisviikonloppuna osittain töissä. Mutta eipä haittaa, koska kuitenkin vapaatakin on.

narssissi, kukka

 Eilen oli uskomattoman kaunis sää,  lämmin ja aurinkoinen. Ensin istuttiin hyvän ruuan ääressä ja myöhemmin ruokaa sulateltiin jäällä aurinkoisessa säässä käveleksimällä.
En tehnyt mitään perinteistä pääsiäisruokaa, vaan mausteista lihapataa lisukkeineen ja salaattia. Jälkkärinä suklaakakkua jäätelöllä. 

koivun lehti, oksa

Muutama viikko sitten tästä kotipihasta kaadettiin koivuja ja niistä sain oksia maljakkoon. Nyt oksiin on puhjennut kauniit vihreät lehdet. Tietää, että kesä ei ole kaukana...
Hieno sää on ollut tänäänkin, joten päivä on mennyt ulkoillessa. Jo aamupäivällä pakattiin eväät reppuun ja lähdettiin jäälle. Hiihdettiin kymmenen kilometriä ja välillä istuskeltiin auringossa eväitä syöden. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin lämmin, aurinkoinen talvipäivä. Ihan Huippua!
Leppoisaa pääsiäisen jatkoa!


Minna


18.2.2018

Majakalla





majakka, talvi

 Kaunista sunnuntaipäivää elellään. Hyvin olen toipunut eilisestä työporukan illanvietosta, johon kuului biljardin (opettelua) peluuta ja hyvää ruokaa.
Aamulla heräsin niin kauniiseen auringonpaisteeseen, että oli ihan pakko lähteä jäälle käveleksimään. Tänä talvena olen ollut niin kiitollinen jokaisesta lumisateesta ja pakkaspäivästä.

majakka

 Suunnaksi otin Muuratsalon pienen majakan, jossa olen käynyt jäiden kantaessa ainakin kerran talvessaan.
Jäällä oli paljon hiihtäjiä, kalastajia ja muita vapaa-ajan viettäjiä.

latukartta, kyltti

Latuverkosto on nyt hyvässä kunnossa.

lumi, maisema

Muutama tunti siinä vierähti ja nyt olen ihan reporankana sohvalla makaillen ja miettien, että löytyisköhän kaapeista mitään hyvää päiväkahvin kanssa. Ihana vapaapäivä tämä... 



Minna

18.11.2017

Ainakin yksi neulos...






pöytä, kynttilä, neule

kynttilä, neule

koira, saksanseisoja

Töissä vietettiin tällä viikolla työhyvinvointipäivää. Kävimme Mysteeri-huoneessa ratkomassa arvoituksia ja sen jälkeen syömässä maistuvaa ruokaa.
Muuten viikko on mennyt melko kiireisissä merkeissä. Kotona ollessa olen yrittänyt ottaa vain rennosti.
Yksi neulos on jälleen tekeillä, pitkästä aikaa muuten. Kesällä taisin jotain neuloa, mutta muuten on ollut jonkinlainen tauko kässätöissä.
Yllätin itseni ostamalla keltaista lankaa, saas nähdä mitä tulee. Mallista ei vielä ole tietoa, mutta kuvio on jonkinlaista oikean ja nurjan sekoitusta. Näin tämä minulla menee, että lopputulosta ei vielä tässä vaiheessa tiedä.
Illalla kävin ystäväni kanssa uimassa. Siellä olikin kynttiläuinti, eli hallin valot oli poissa ja uima-altaan ympäri kiersi kynttilöitä. Taustalla kuului kaunista musiikkia ja tunnelma oli harmoninen. Toivoisi, että tuommoisia olisi useamminkin. Uimahalli on normaalisti niin kova ja kirkkaasti valaistu paikka.
Tänään on tiedossa ainakin puutalkoita ja lisäksi jotain kotihommia. Siinä se viikonloppu menee...

Ps. Karvainen poikakin pääsi kuvaan viime viikonloppuna...


Minna

5.3.2017

Vapaapäivänä








työpiste, tuoli, pöytä, sisustus

Koristeoksa, sisustus

Hyvää sunnuntain aamupäivää. On vielä hieman väsynyt olotila eilisen työporukan pilkkikisojen ja saunaillan jälkeen. Muutama kalakin tuli, joten joku kissa sai maistuvan herkkuaterian itselleen.
Kuten kuvasta näkyy, aurinko paistaa tänne sisällekin. Lisääntynyt valo paljastaa myös siivousta kaipaavat nurkat ja ennenkaikkea pesun tarpeessa olevat ikkunat. 
Kuvan punainen tuoli taitaa olla kotini ainut väripilkku. Jossain vaiheessa mietin sen maalaamista vaaleammaksi, mutta onneksi päätin kuitenkin pitää sen tuossa värissä.
 Erivärisiä maaliroiskeita se on saanut pintaan olemassaolonsa aikana, koska on jo vanha ja nähnyt monenlaiset asumukset.

Vanha talo, Jyväskylän teehuone


Viime lauantaina lukupiirin tapaaminen oli aika ihanassa paikassa, Jyväskylän Teehuoneella.
 En ole erityisesti teen ystävä, siksi en ole aikaisemmin käynyt teehen erikoistuneissa kaupoissa tai ravintoloissa. Kivaa oli käydä siellä koska miljöö oli kaunis, seura hyvää ja konsepti omanlainen.

Jyväskylän teehuone, teevalikoima

a cup of tea, oviteksti

Toilettes, ovikyltti

Viime viikolla oli niin kauniita aurinkoisia päiviä, että kävimme retkellä läheisessä saaressa.
 Mukana oli vain kahvia termarissa ja jotain pientä syötävää. 
Oli ihanaa istua  kalliolla ja nauttia auringonpaisteesta ja kauniista maisemista.

talvimaisema, talvi

talvi, kaislikko

Pieni kutina alkaa olla jo mielessä, kun viikon päästä alkaa talviloma. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei ole, mutta parin päivän reissun teen kotiseudulle Savoon.
Toivottavasti silloin on vielä lunta, että pääsen hiihtämään. Nyt lähden haukkaamaan happea ja toivotan hyvät sunnuntait.

Minna



11.9.2016

Illanvieton jälkeen





aamupala, manteli, nektariini, kahvi

kukka, pelargonia

aamupala nektariini, manteli

ranta, järvi, laituri

Sunnuntaissa ollaan taas. Aamupala maistuu, vaikka eilinen työporukan illanvietto tuntuu jonkin verran kropassa.Tämän päivän otankin melko leppoisasti. 
Oli kyllä hauska ilta. Paljon naurua, hyvää ruokaa ja juomaa, saunomista ja uintia. Pelasimme myös mölkkyä, jota en ole koskaan aikaisemmin pelannut. 
Hauska ja yksinkertainen ulkopeli. Ilta oli lempeä ja lämmin ja lopulta niin pimeä, ettei enää nähnyt heittää puupalikoita.
Miten paljon tuollaisesta yhteisestä vapaa-ajan tekemisestä saakaan virtaa työarkeen. Voin sanoa, että minulla on kyllä aikas mukavat työkaverit.


Menneellä viikolla on ollut kauniita syysaamuja. Aurinko on suorastaan tulvinut ikkunoista sisään. Parveketta olen siivoillut talvikuntoon. 
Muutamat kukat meni roskiin, oli päässeet jostain syystä kuivahtamaan. 
Ei liene hortonomia minussa. 
Täytyy myöhemmin laitella jotain kaunistusta tilalle. Toivottavasti lämpimät ilmat jatkuu myös ensi viikolle.
 Leppoisaa sunnuntaita toivottelen


Minna

20.10.2014

Uudet tuulet





Olen palannut tänne blogi-maailmaan pitkästä aikaa. Elämässä on tapahtunut paljon asioita viime aikoina. Kirjoittelen tästä lähtien tähän osoitteeseen. Vanha blogini Liplatuksia on edelleen olemassa.
Lauantaina oli niin upea syyspäivä, että oli suorastaan pakko lähteä haukkaamaan happea. Tein pitkän lenkin kaverin kanssa. Nyt reidet on kipeänä siitä menosta. Samalla tuli vaihdettua kuulumiset. Terapeuttista. Täytyy sanoa, että vaikka kroppa olisi miten kipeänä, niin raitis ilma tekee hyvää ja aivot tuulettuu.
Nyt sitten sataa hiljalleen lunta. Eipä tee mieli lähteä juuri mihinkään, mutta hyvä niin. Kynttilöissä tuli ja kotona rauhallinen tunnelma.



Kuvat otettu lauantaiaamun huikaisevassa auringonpaisteessa.
Nyt nukkumaan, huomenna uusi päivä.



Minna