27.1.2017

Maalia pintaan












Olen tehnyt pientä maalaushommaa viime aikoina.
 Tässä asunnossahan on paksut ja leveät ikkunalaudat (-tasot), alunperin jotain kellertävää kivimateriaalia.
 Keltaisuus ei ollut makuuni, joten vuoden päivät mietin ikkunalautojen maalausta.

 Alkuun tuntui, että niitä ei voi muuttaa, koska ne kuuluvat tähän vanhaan taloon ja ovat olleet aina tuollaiset.

Joulun alla päätin kokeilla pienelle alalle miltä taso näyttäisi maalattuna. Ohensin maalin vedellä melko reippaasti, koska tarkoitus oli, että laudassa oleva kivikuvio kuultaa läpi.

Tulos näytti niin hyvälle, joten en epäröinyt enää hetkeäkään. Koska maalikerros oli ohut, se kuivui melko nopeasti. Maalasin kaikkiaan kolme kerrosta.

Viimeisessä kuvassa taso ennen maalausta. Luonnossa taso oli tosin keltaisempi kuin kuvassa.

 Täytyy sanoa, että lopputulos ylitti kaikki odotukset ja vaikutti jotenkin raikastavasti koko huoneen ilmeeseen. Kukatkin tulee paremmin esiin valkoista vasten. Olen tulokseen erittäin tyytyväinen.

Nyt toivttelen hyvää viikonloppua. Minulla on vielä yksi iltavuoro edessä, mutta sitten saan pari päivää levätä.



Minna

1 kommentti:

  1. Terve! Onnittelut uudistuneitten "ikkunapenkkien" johdosta! Maalipinta kyllä raikastaa ulkonäköä. Kyllä siitä kelpaa tipunkin maisemia tiirata.

    VastaaPoista