11.3.2018

Löytyipäs ihana tuolivanhus!






puutuoli, lasipurkki

 Eilen kävin ystäväni kanssa kirpparilla kiertelemässä. Sieltä löytyi mm. kauan etsitty lampunvarjostin olohuoneeseen. Varjostin ei sellaisenaan käy, vaan meinaan tuunailla sitä mieleisekseni. Juttua siitä kerron myöhemmin.
Löytyi myös pari muutakin juttua, suorastaan aarretta mielestäni.

vanha, puutuoli, lasipurkki

Tykkään kovasti vanhoista puutuoleista, siksi en siis voinut vastustaa tätä vähän vinksahtanutta tuolivanhusta. 
Tuoli ei välttämättä kestä istumista, koska toinen jalka liikkuu, mutta se käy hyvin vaikka kukkapöydäksi. Toki korjaamalla siitä saa ihan istumiskelpoisen.

ruskea, nahkalaukku

Toinen aarre on tämä täysnahkainen salkku, jonka ostamisesta en alkuun ollut kovinkaan varma. Salkku on kuitenkin nahkaa, hyvässä kunnossa ja hinta muutaman euron, niin miksikäs ei. Salkulle löytyi myös oikea käyttötarkoitus, eli läppärini kulkee siinä matkoilla mukana. Salkussa on paljon taskuja, joten siihen mahtuu kätevästi muutakin tavaraa.

laukku, nahkalaukku

Tästä alkaa reilun viikon mittainen talvilomani. Loman alkajaisiksi olimme eilen illalla pienellä baarikierroksella. Aamulla olo oli aika pöpperöinen, kun meni yöllä sen verran myöhään, mutta kyllä se tästä taas kirkastuu...


Minna

2 kommenttia:

  1. Moi!
    Olipa onnistuneita löytöjä, onnittelut! Magee (!) tietsikkasalkku!
    Rentouttavaa lomaa, liukkaita latusia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tepa. Totta, hyviä löytöjä tein! Salkku on jo testattukin, kun kävin kotipuolessa lomailemassa.

    VastaaPoista