21.1.2018

Unelmia, onko niitä?






neule, villalanka

Olen muutamana päivänä lukenut blogista mielenkiintoista tarinaa eräästä henkilöstä. Seurasin hänen elämäänsä jo vuosia sitten mm. television lifestyle-ohjelmassa ja luin myös silloista blogia. Kyseessähän on (toimittaja, käsityöläinen, taiteilija ja vaikka mitä muuta) Anu Pensola (ent. Harkki).
Luin nykyisen blogin päivitykset ihan alusta asti, eli siitä, kun Anu osti Rönnin tilan 2013. Se on eräänlainen tarina unelmasta, rohkeudesta ja rakkaudesta.


Olen paljon omalla kohdallani miettinyt elämääni. Minullakin on ollut unelmia, melko samanlaisia, kuin tuossa Anun tarinassa. Haaveilin joskus vanhasta talosta maalla, eläimistä ja jonkinlaisesta käsityöläisen elämästä, mutta ne haaveet kariutui eron myötä. En ole niin uskalias, kuin Anu, että olisin muuttanut asumaan maalle lasten ja eläinkunnan kanssa, ilman toista aikuista.

heinä, aurinko

Yleensä kai on niin, että ainakin osa haaveista ja unelmista muuttuu, kun elämäntilanne muuttuu. Minulle ainakin on käynyt niin. Olen nykyiseen elämääni melko tyytyväinen. Ihmissuhteet on kunnossa ja lapsilla asiat hyvin.
Olen rakastunut nykyiseen asumismuotooni ja kotiini, tähän pieneen pesääni. Tänne on aina ihana tulla ja tässä on helppo olla. Tämän asunnon ostaminen olikin minulle aika iso toteutunut unelma.

kukka, tulppaani

On kuitenkin asioita joille haluaisin muutosta, liittyen lähinnä työelämään ja vapaa-aikaan. Haluaisin, että työajan rytmitys olisi toisenlainen ja vapaa-aikaa olisi enemmän. Jos näin lonkalta saisin haaveita heittää, niin niitä olisi mm. matkailu, suurempi vapaa-aika, koiran hankinta, enemmän aikaa kaikenlaiseen harrastamiseen...

lumi, maisema, puu

Haaveeni eivät ole kovin suuria, vaan ihan toteuttavissa olevia. Yksi lähiajan haave on päästä hiihtämään, ja luulen, että se toteutuu huomenna. Lunta on nyt tullut niin mukavasti. Sinne maalle muuttoakin voisin vielä joskus harkita, jos sellainen mahdollisuus eteen tulee. Eihän sitä koskaan tiedä...
Anun blogi-päivitykset löytyy täältä. 


Minna

2 kommenttia:

  1. Ainakin hiihtomaisemat ovat upeat! Haaveissa ja unelmissa on se kiva puoli, että jotkut voi toteuttaa aika piankin ja suhteellisen helposti, toisia kohden mennään sitten pieniä askelia ottamalla. Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtomaisemat on tosiaan kauniit. Kävinkin hiitämässä sunnuntaina ja tuntuihan se kivalle. Unelmia on monenlaisia. Koiran hankinta on ollut jo pitkään listalla, mutta ei ole tällä hetkellä mahdollista. Se joutuisi olemaan paljon yksin kotona. Hyvää viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista