9.12.2018

Taitaa olla joulu tulossa






joulusypressi, kynttilät

tuikut, purkki, kukat

joulusypressi, sisustus

pallo, jouluvalo

kukka, hyasintti

kynttilä, jouluverho

Olen ollut ihan ihmeissäni, kun jouluhulinat ovat menneet minulta ohi silmien ja korvien. Tosiaan, taitaa olla joulu tulossa, enkä minä (jouluihminen) ollut uhrannut sille täällä kotona vielä ajatustakaan. Kynttilöitä olen kyllä polttanut, mutta vain tunnelman takia.
Nyt viikonloppuna asiat ovat toisin. Olen silittänyt ja ripustanut kimmellysverhoni ikkunaan, laittanut olkikranssin oveen ja kynttilöitä ja jouluvaloja vähän joka puolelle.
Luulin jo päässeeni jouluverhoista, mutta viime jouluna kokeilin noita kauan sitten hankkimiani kimalleverhoja ikkunaan ja toihan ne niin lämpöisen tunnelman, että perinne jatkuu. 
Olen ripustanut kimmellykset pellavaverhojen päälle, koska yksistään ne olisivat liian läpinäkyvät.
Hiljaa hyvä tulee tässä joulun laitossakin. Ei liian aikaisin, vaan juuri oikeaan aikaan ja sopivissa määrin.


Minna


6 kommenttia:

  1. Joulu tosiaan taitaa tulla. Kovasti kauniisti olet kotiasi joulua varten sisustanut. Silmä lepää harmonisissa väreissä. Minun jouluni on monessa asiassa punainen väriltään. Edesmennyt mummoni sanoi aikoinaan, että ei värillä ole väliä, kunhan se on punainen. Mutta ei värillä todellakaan ole väliä, vaan sillä, millä mielellä jouluun valmistaudumme. Mukavaa joulun odotusta sinulle ja lämmintä joulumieltä sitten kun se joulu tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirja! Minullakin on punaista ollut aikoinaan, mutta nykyään koen sen jotenkin ahdistavana. Nämä, ei niin jouluiset värit voisin pitää joulun yli vaikka kevääseen asti. Hyvää joulun odotusta myös sinulle.

      Poista
  2. Upeat verhot! Tämä vuodenaika kyllä kaipaa vähä kimalletta :). Luulen, etten lukeudu jouluihmisiin siinä mielessä, että en juurikaan jaksa, tai edes halua, laittaa kotiin koristuksia. Sitten kun se Joulu oikeasti tulee, tykkään kyllä, että on juhlava liina pöydässä ja joulukuusi koristeltuna, mutta siinäpä melkein se riittävä koristelu minulle. Siinä mielessä taas sitten olen jouluihminen, että en ainakaan koe siitä mitään ahdistusta, iloa vain, kun saa rauhoittua ja syödä hyvää ruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen meistä menee omalla tyylillään, joulussakin. Nuo verhot eivät välttämättä ole kovin jouluiset, mutta ne tuovat tänne kotiin lämmintä pesämäistä fiilistä. Punaista väriä en voisi kotiini ajatella, ainakaan isompana pintana. Aito kuusi on oltava, ja se laitetaan ihan joulun alla. Parastahan joulussa on läheiset ihmiset ja hyvä ruoka.

      Poista
  3. Hiljaa hyvä tulee – ja onhan tässä vielä aikaa. Tuntuu, että tänä vuonna tosiaan joulu ei alkanut ihan niin "aikaisin" kuin toisina vuosina. Kauniin tunnelmallisia kuvia teidän kotoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin on vielä aikaa. Olen kyllä nähnyt kuvia, joissa joulukuusi on tuotu kotiin jo marraskuussa. Kuusi on mielestäni joulun tärkein koriste, ja meille se tuodaan vasta jouluksi. Hyvää joulun odotusta!

      Poista